Yliopiston Taido Yliopiston Taido
Yliopiston Taido

Muistin tueksi ja virkistämiseksi sekä uusille että kokeneemmillekin taidokoille.

Hokeit

Tai-hokeit
In-hokeit
Sei-hokeit
Gen-hokeit
Mei-hokeit
Harjoittelusta

Hokei on tekniikkaliikesarja kuvitteellisia vastustajia vastaan. Se koostuu hyökkäyksistä, puolustuksista ja liikkumisesta. Hokeiharjoittelulla saavutetaan hyviä vaikutuksia mieleen (päätöksentekonopeus- ja tarkkuus), vartaloon (terveysvaikutus) ja tekniikoihin. Oikein toteutettu hokeiharjoittelu luo perusteet budon ymmärtämiselle. Hokeita voi kehittää tietyissä rajoissa omien kykyjensä mukaan, erotukseksi esimerkiksi karaten katoista.

Hokeissa kiinnitetään huomiota kymmeneen kohtaan, jotka ovat:

1. Yoi, hossin = oikea asenne, budo.
2. In, yo = hyökkäys ja puolustus.
3. Kyo, jyaku = heikkoja ja voimakkaita kohtia.
4. Kankyu = hitaita ja nopeita kohtia.
5. Shinshuko = suuria ja pieniä liikkeitä.
6. Kokyo = hengittäminen.
7. Chakugan = katse.
8. Kiai = huuto.
9. Keitas(?) = asento eli kamae ja liikkuminen eli unsoku.
10. Zanshin, kaitas(?) = päättyy kumarrukseen.

Taidossa on johdonmukainen hokeijärjestelmä, jossa vartaloa vahvistetaan alhaalta ylöspäin tietyssä syklissä. Hokeiden opiskelu kestää läpi elämän; vanhuuden ja henkisen kasvun vaikutukset on huomioitu johdonmukaisesti. Kaiken kaikkiaan taidosta löytyy 19 erilaista hokei-liikesarjaa, jotka on jaettu aihepiirin mukaan viiteen ryhmään: Tai, In, Sei, Gen ja Mei.

Tai-hokeit

Tai-hokeita on viisi, ja ne ovat pääosin miehille suunnattuja perushokeita. Jokainen viidestä hokeista perustuu jollekin taidon viidestä tekniikkaluokasta, ja ne ovat nimeltään:

  • Sen tai no hokei
  • Un tai no hokei
  • Hen tai no hokei
  • Nen tai no hokei
  • Ten tai no hokei

In-hokeit

In-hokeita on viisi, ja ne ovat pääosin naisille suunnattuja perushokeita. Jokainen viidestä hokeista perustuu jollekin taidon viidestä tekniikkaluokasta, ja ne ovat nimeltään:

  • Sen in no hokei
  • Un in no hokei
  • Hen in no hokei
  • Nen in no hokei
  • Ten in no hokei

Sei-hokeit

Sei-hokeita on kolme. Ne ovat erikoishokeita, joiden tunnuspiirteenä on vastustajan hyökkääminen ensin. Sei-hokeit ovat nimeltään:

  • Ten sei no hokei
  • Jins ei no hokei
  • Chi sei no hokei

Gen-hokeit:

Gen-hokeita on kaksi. Ne ovat erikoishokeita, joissa sekä vastustaja että hokeintekijä hyökkäävät ja puolustautuvat. Gen-hokeita ovat:

  • Yo gen no hokei
  • In gen no hokei

Mei-hokeit

Mei-hokeita on kolme. Ne ovat hengityshokeita, joiden tarkoitus on kehittää ja opettaa oikean hengitystekniikan käyttöä taidossa. Mei-hokeita ovat:

  • Sei mei no hokei
  • Katsu mei no hokei
  • En mei no hokei

Näiden viiden ryhmän lisäksi on olemassa myös Tai-i no hokei, joka ei varsinaisesti kuulu mihinkään niistä.

Harjoittelusta

Taidon hokeityypeistä Tai- ja In-hokeit ovat yleisimmin harjoiteltuja, ja ne ovat myös virallisia kilpailuhokeita. Muita hokeita harjoitellaan enemmän ylemmissä dan-asteissa, poislukien Sei mei no hokei, jota harjoitellaan jo sinisestä vyöstä lähtien. Näitä nk. erikoishokeita nähdään yleensä myös sonen-sarjan kilpailuissa (yli 35-vuotiaitten sarja).

Harjoittelumuotona voidaan tehdä ns. ura-hokeita, mikä tarkoittaa sitä, että hokei tai osa siitä suoritetaan peilikuvana.

Tehtyäsi hokein 100 kertaa muistat liikkeet
Tehtyäsi hokein 1000 kertaa liikkeet sujuvat ja ovat jatkuvia
Tehtyäsi hokein 10000 kertaa voit nähdä vastustajasi
Tehtyäsi hokein 100000 kertaa myös katsojasi voi nähdä ne

Lähdeaineistoa:
Esittelyoppitunti- ja esittelyharjoitusopas, Suomen Taidoliiton julkaisuja 6/2003.
Taido 30 vuotta Suomessa, Suomen Taido Dan-yhdistys, 2003
Taidoliiton kilpailusäännöt, 2003


Etusivu /
  Arkisto /
    Tietopankki /
   > Dojon säännöt
   > Perustekniikat
   > Taido-liikkuminen
   > Hokeit



Kiinnostunut lajista?

Seuraava Taido Core-kurssi starttaa 26.3.2012


Lataa kurssijuliste!


Perustekniikat unohtuneet? Tai harkitsetko paluuta tatameille?

Rohkeasti takaisin salille seuraaviin treeneihin!

Seuraava Taido Core alkaa keväällä 2012.



Onko värillä väliä?

Vyökokeista


MM-tapahtuma 2013


Yliopiston Taido Japanissa

Hokusai: In the Hollow of a Wave off the Coast at Kanagawa
Japanin matkapäiväkirja


Lisenssit

Harrastaaksesi tarvitset lisenssin.


Kisat, leirit ja tapahtumat löydät Taidoliiton tapahtumakalenterista


Yhteistyössä