Syksyn treenikuulumisia - Kohti mustaa vyötä osa 4

Moikka!

 

Syksy on saapunut ja syyskausi taidonkin parissa pyörähtänyt käyntiin; omalta osaltani rauhallisen varmasti ja tulevaa vyökoekatselmusta silmällä pitäen. 1. dan-katselmus tosiaan häämöttää jo parin kuukauden päässä ja fiilikset ovat vuoroin positiiviset ja hiukan vähemmän positiiviset.

 

Teimme kesällä blogia suunnitellessamme hypoteettisen listan fiiliksistä ja tunnetiloista, joita treenaaminen kohti mustaa vyötä tulisi meissä herättämään. Itse liikun tällä hetkellä akselilla väsymys-laiskuus-tyytyväisyys-ilo. Ottaen huomioon, että listamme pitää sisällään myös seuraavat: hysteerisyys, harhaisuus ja itsepetos, voinen todeta, että ihan hyvin menee vielä tässä vaiheessa!

 

On syksy muutakin kuin kylmeneviä päiviä ja pimeneviä iltoja

 

Syksy on tätä aikaa kun menoa ja meininkiä riittää niin opiskelujen, töiden, harrastusten kuin vapaa-ajankin tiimoilla, ja aika tuntuu välillä olevan vaikeasti hallittava käsite. Väsymys tuppaa usein sekoittumaan yhdessä laiskuuden kanssa, ja välillä Netflixin houkutus käy järjen edellä. Näinä hetkinä on syytä ottaa itseä niskasta kiinni ja todeta Katjaa siteeraten: ”Itkien voi mennä treeneihin, mutta poistutaan aina hymyillen!” Sitä tyytyväisyyden tunnetta, kunnon hikitreenien jälkeen keskellä kiireistä viikkoa, ei moni asia päihitä!

 

Oheisharjoittelua on tullut kesästä lisättyä sopivasti, mutta taidotreenailujen osalta olisi ainakin itselläni hiukan varaa kiristää tahtia tulevina viikkoina, ettei kiire pääse yllättämään. Vielä on harjoiteltavaa erityisesti tiettyjen hokeiden, perustekniikoiden ja teorian osalta. Unsokua gorendon ja koboliikkumisten muodossa sekä tai- ja in-hokeita on tullut tässä itsekseen treenailtua, mutta pariharjoittelua voisimme vielä kohtalotovereideni Katjan ja Iiron kanssa lisätä. Onhan yhdessä tekeminen mielekkäämpää ja itse kaipaan vielä lisää palautetta ja tsemppausta muilta omaan tekemiseen.

 

Hymy irtoaa vielä syksyn hämärtyessäkin!

 

Uskon, että tulevien parin kuukauden aikana koetellaan stressihermoja ja kaiketi muutamaa lihastakin. Täytyy vain pitää hauskuus mukana treenaamisessa, eikä ottaa tätäkään haastetta liian vakavasti. Hyvä pohja monen vuoden treenaamisesta meillä kaikilla kolmella jo on, joten nyt vaan kerrataan ja hiotaan perusteet kuntoon.

 

Tällaiset pikaiset blogiterveiset minun puolestani tällä kertaa. Aurinkoista ja taidorikasta syksyä kaikille!

 

-Lotta

 

Ps. Vyökoekatselmuksen päivämäärä on nyt lyöty lukkoon (hui!) ja tiedot sekä taidot testataan jo ennen joulua!

Treeniajat

Ma
20:30 - 22:00 (Core & Skills)
Ke
19:00 - 20:30 (Core & Skills)
La
12:30 - 14:00 (vapaa)
Su
13:00 - 15:00 (vapaa)