Vuoden 2018 palkitut taidokat ja suoritetut vyöarvot

Lauantaina 1.12. järjestettyjen pikkujoulujen yhteydessä nimettiin seuran vuoden aikana ansioituneita taidokoita. Vuonna 2018 Yliopiston Taidon jäsenet suorittivat yhteensä 8 uutta vyöarvoa!

 

Vuoden taidoka

Marianne Malm

Nanne on jo usean vuoden ajan ollut sekä aktiivinen vetäjä että treenaaja, mutta lisäksi toiminut myös seuran hallituksessa ja Suomen Taidon johtoryhmässä. Tapahtuipa lajin parissa Suomessa lähes mitä tahansa, Nanne on jollain tapaa auttamassa ja näyttämässä hyvää esimerkkiä. Tänä vuonna hän on esimerkiksi seuratasolla organisoinut budosyyskuu-tapahtuman, tatamitalkoot, koordinoinut vuorovaihtoja muiden seurojen kanssa ja viestinyt toiminnasta aktiivisesti useissa kanavissa. Samaan aikaan hän on vetänyt ahkerasti laadukkaita core-, skills- ja yhteistreenejä sekä osallistunut leijonanosaan järjestetyistä treeneistä ja taidotapahtumista. Tämän lisäksi hän on paikalla myös vapaatreeneissä harjoitellen sinnikkäästi kehittyäkseen taidokana ollen kuitenkin myös aina valmis auttamaan muita. Nanne toteuttaa omalla toiminnallaan lajin tavoitteita ja on meille kaikille kunnioituksen ansaitseva esimerkki.

 

Vuoden edistyjä

Kimmo Polojärvi

Kimmo on vuoden aikana treenannut ahkerasti ja ennakkoluulottomasti kokeillen myös itselleen haastavia asioita. Hän on aina iloisella mielellä harjoituksissa ja tuntuu ettei energia lopu koskaan! Kärsivällisyys ja sen harjoitteleminen palkitaan, ja Kimmo onkin hyvin kehittynyt tarkkuudessa ja tekemiseen keskittymisessä.

 

 

Vuoden ottelija

Katja Anoschkin

Katja on jo pitkään kehittänyt omia jissentaitojaan systemaattisesti ja sinnikkäästi. Tammikuun Go Ju Nin Jissen -tapahtuma oli tästä huikea esimerkki, joka samalla nosti myös itse tapahtuman täysin uudelle levelille.

 

Vuoden comeback

Eemi Nieminen

Eemi palasi pitkän tauon jälkeen keväällä takaisin treeneihin ja meno on sen näköistä, kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan! Eemin tekemisestä huokuu vahva keskittyminen ja kurinalaisuus, mikä selkeästi on hyödyksi kehonrakennuksen lisäksi myös taidoa harrastaessa!

 

Vuosikymmenen bile- ja tapahtumavastaava

Maarit Leppänen

Maarit on se henkilö, joka on jo usean vuoden ajan järjestänyt lukuisia tapahtumia (Unidojo Open, kesäkauden avajaiset, pikkujoulut, seuran 20-vuotisjuhlat jne.), eli toiminut tapahtumavastaavana. Tapahtumat eivät järjesty itsekseen vaan ne vaativat rautaista koordinaattoria pistämään toimeksi ja tässä Maarit on ollut vertaansa vailla! Nyt Maaritin jättäessä virkistysvastaavan pestin on manttelinperijöillä suuret saappaat täytettävänään. 

 

Vuoden 2018 aikana suoritetut vyöarvot

3.dan: Jukka Solemainen
1.kyu: Saija Koponen
2.kyu: Teea Paasi
3.-4.kyu: Sofia Kemppinen, Kimmo Polojärvi
5.-6.kyu: Mikaela Mutru, Pauliina Karell, Lassi Haasio

Treeniajat

Ma
20:30 - 22:00 (Core & Skills)
Ke
19:00 - 20:30 (Core & Skills)
La
12:30 - 14:00 (vapaa)
Su
13:00 - 15:00 (vapaa)