Yliopiston Taido ja Helsingin Taido yhdistyvät

Syksystä 2021 alkaen Helsingissä toimii yksi taidoseura, kun Yliopiston Taido ry ja Helsingin Taido ry yhdistyvät yhdeksi seuraksi. Seuratoiminta siirtyy yhdistymisen myötä Yliopiston Taido ry:n vastuulle ja Helsingin Taido ry puretaan vuoden 2021 aikana.

Pitkäjänteinen harjoittelu

Yhdistymisellä haluamme tarjota monipuolisemmat mahdollisuudet pitkäjänteiseen harjoitteluun kaikille pääkaupunkiseudun taidoharrastajille. Helsingin Taido on jo pitkään keskittynyt erityisesti junioritoimintaan, kun taas Yliopiston Taido on tarjonnut harjoittelumahdollisuuksia aikuisille harrastajille kuntoharjoittelusta aina maajoukkuetasolle asti. Yhdistymällä haluamme luoda jatkumoa harrastajien kehittymiseen taidouran eri vaiheissa ja entistä paremmat ja monipuolisemmat mahdollisuudet taidon harrastamiseen. Lisäksi seurojen yhdistyminen tukee harjoitustoiminnan pyörittämistä sekä keventää seurojen hallinnollista ylläpitoa.

Mikä muuttuu yhdistymisen myötä?

Seuratoiminta siirtyy yhdistymisen myötä Yliopiston Taido ry:n vastuulle. Julius Pietarinen toimii seuran juniorivastaavana koordinoiden junioreiden harjoitteluun liittyviä käytännön asioita.

Junioriharrastajat jatkavat harjoittelua tutulla salilla Kaapelitehtaalla tuttujen ohjaajien kanssa. Syksyllä junioreiden harjoitusvuoro on lauantaisin klo 12-14 siten, että ensin pidetään kaikille yhteiset treenit klo 12.00-13.15 jonka jälkeen pidemmälle ehtineet harrastajat (raita- ja värivyöt) voivat jatkaa klo 14.00 saakka. Jatkossa junioriharrastajalla on hänelle kohdistettujen harjoitusten lisäksi mahdollisuus halutessaan luontevasti siirtyä myös aikuisten harjoituksiin kokemuksen karttuessa. Seuran verkkosivuille on myös luotu junioreille oma sivu, jossa ajankohtaista tietoa junioritoiminnasta (https://www.yliopistontaido.fi/junioritoiminta/junioriharjoitukset/).  

Aikuisten harjoitukset jatkuvat tutulla tavalla Porthaniassa, jonka lisäksi seuralla on myös uusi harjoitusvuoro Kaapelitehtaalla. Kaapelitehtaan vuoro on kohdistettu Taido Core -harjoituksille uusille harrastajille sekä kaikille hyvää perustreeniä haluaville.

Jäsenyysasiaa

Valitettavasti emme voi siirtää Helsingin Taido ry:n jäseniä automaattisesti Yliopiston Taido ry:n jäseniksi, mutta kaikki Helsingin Taido ry:n jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita liittymään Yliopiston Taido ry:n jäseniksi. Liittyminen on helppoa, ja siitä ohjeistammekin erikseen syksyllä. 

 

Mukavaa syksyä toivottaen,

Yliopiston Taido ry:n hallitus